Paras aika kestopigmentoinnille?
Miksi en tee microbladingia?
Eräänä päivänä kävi näin
Olemme onnellinen työporukka, meillä on loistavia asiakkaita, uusia, vakkareita, uusia vakkareita ja hyvä ilmapiiri työpaikalla.
Mutta välillä meillekin tapahtuu epämiellyttäviä asioita ja kuten jo saatat arvata, nyt se tarina vasta alkaa.
Niin, asiakas varasi pigmentointiajan uusille kulmille Timman kautta ja hänellä oli pyyntö, että josko hän voisi maksaa kulmat ennakkoon yritystilille.
Tällaisia pyyntöjä tulee todella harvoin, mutta otin sen rauhallisesti, sillä minulla itsellänikin on ollut ennakkomaksutilanteita, ja puhumattakaan siitä, että kun etsin malleja koulutuksiin, niin haluan aina maksun ennakkona takuuna sovitusta asiasta. Eli tähän asti kaikki oli ihan ok.
Asiakas tuli paikalle ja näytti minulle kuvakaappauksen kuitista, jossa näkyi yritykseni nimi, tilinumero, arkistointinumero ja viestinä kulmien kestopigmentointi ja summana 390 €. Rahaa ei silloin vielä näkynyt tilillä, mutta luotin kuvakaappaukseen ja olin rauhallinen, sillä joskus suoritteet tulevat viiveellä näkyviin. Tein kulmat, asiakas lähti tyytyväisenä iloisin hymyin kasvoilla ja kun illalla tulin kotiin ja tarkistin tilini, näin tilisiirron, jossa minulle oli siirretty HUOM! 0,50 €. SHAKKI MATTI! Toki yritin ottaa yhteyttä häneen, mutta hän ei vastannut puheluihin eikä viesteihin, mikä oli odotettavissakin.
Tunteet, joita koin, en halua kuvailla, sanon heti, että ne olivat kaukana positiivisista. Mikä on ymmärrettävää.
Kukaan ei halua tulla huijatuksi. Tapahtui mitä tapahtui. Analysoin tapahtunutta ja ymmärsin, että tein myös tässä tilanteessa virheen. Minua ympäröivät hyvin kunnolliset, rehelliset ihmiset ja itse olen rehellinen ja yritän aina kohdella muita niin kuin haluan itseäni kohdeltavan. Mutta valitettavasti maailma ympärillämme ei ole aina tällainen ja ihmiset ovat erilaisia. Varmaan pitää lopettaa naiivisuus ja katsoa maailmaa erilaisin silmin.
Kiitän sinua oikein paljon tästä kokemuksesta. Tällaiset tilanteet herättävät ja antavat minulle vahvuutta ja rohkeutta.
Hassua, kun kysyin, että miksi hän valitsi minut, asiakas vastasi, että minulla on hyvä ja kaunis työnjälki. Jopa huijarit osaavat huijata parhaimpia asiantuntijoita.
YHTEENVETONA: olen tehnyt tästä rikosilmoituksen.
Salonki on ottanut käyttöön muutamia käytäntöjä maksutapoihin.
Jos joku haluaa maksaa ennakkoon tilisiirrolla, se on ok, mutta palvelua ei tarjota ennen kuin rahat ovat tulleet tilille.
Suorite kannattaa tehdä ajoissa, sillä pankkien välillä esiintyy maksuviiveitä. Saatamme myös jatkossa pyytää asiakasta maksamaan palvelusta ennakkoon, ennen toimenpidettä. Suhtaudu tähän ymmärtäväisesti.
Joulu tulee pian, toivon teille kaikille hyvää mieltä, puhdassydämisiä ihmisiä ja kauneutta ympärille.
Jääköön kaikki surulliset tarinat pimeään marraskuuhun, joulukuussa saamme lunta ja iloa tulevista juhlista.
Terv. Anna Riski
Olen oman työni täysfanaatikko!
Kaverinikin ymmärtävät paremmin kestopigmentoinnista kuin joku toinen alan ammattilainen, puhun niin paljon kestopigmentoinneista.
Tottakai vitsailen, mutta oikeasti puhun aika paljon siitä.
Minulla on kolme eri laitetta, joita käytän. Valitsen käytettävän laitteen aina ihotyypin, alueen sekä eri pigmentimerkkien mukaan.
Niin kuin monessa työssä, tässäkin tieto kerääntyy pala kerrallaan vuosien saatossa.
Rakastan opiskelua, kaikki muuttuu koko ajan ja kehittyy ja haluan pysyä ajan mukana ja tehdä parasta kestopigmentointia.
Minä voin katsoa koulutuksia lomalla, esimerkiksi viimeksi lomamatkalla otin laitteen ja lateksin mukaani, sain rauhassa katsoa koulutusta ja harjoitella samalla.
Viimeisen puolenvuoden aikana olen suorittanut kolme online-koulutusta ja nostanut ammattitaitoani uudelle tasolle.
Jos kysytte, että pysähdynkö koskaan? Vastaan, no en todellakaan pysähdy!
Minä näen kuinka asiakkaistani tulee entistä kauniimpia ja itsevarmempia toimenpiteideni jälkeen, minusta se on oikeaa taikaa.
Kukapa ei haluaisi olla Tuhkimon hyvä haltija?
T.Anna Riski
Cover upit ja vahvistukset
Haluaisin selventää muutaman asian, sillä viime aikoina minulle on tullut paljon vahvistuspyyntöjä.
Yleisin kuulemani on: aikaisempi kestopigmentoinnin tai microbladingin ammattilainen on lopettanut ja minun kulmani vaalenevat, niihin täytyy lisätä väriä.
Näissä tapauksissa minä aina pyydän lähettämään kuvan tai tulemaan näyttämään paikan päälle.
Nyt olen huomannut, että alan olemaan enemmän ja enemmän voimaton, sillä ilman vanhan pigmentin poistoa, en voi tehdä hyvää jälkeä. Mutta silti moni asiakas ei halua poistaa vanhoja pigmentointeja ja minä taas en halua vahvistaa huonosti tehtyjä kulmakarvoja.
Miksi? Koska nämä kestopigmentoinnit ovat usein siniharmaita tai sinisen sävyisiä, kulmakarvat ovat eri muotoisia ja poikkeavat toisistaan paljon, tai silmien rajaukset suuntaavat alaspäin, minkä takia silmät näyttävät surullisilta.
Moni ajattelee, että jos Anna ottaa laitteen käteen ja neulaan väriä, niin hän voi taianomaisesti korjata kaiken. Valitettavasti se ei mene niin, se ei ole sama asia kuin tahraisen seinän maalaaminen kotona, siihenkin menee muuten monta maalauskerrosta ennen kuin sen saa tasaiseksi ja monia odotustunteja jotta saadaan taas uusi kerros maalattua päälle.
Meidän iho on kuitenkin elävä organismi, emme voi soveltaa seinänmaalaustekniikkaa tähän. Ja on mahdotonta viedä pigmenttiväriä ihoon jatkuvasti. Lisäksi, jos aiemmat pigmenttivärit ovat viety syvälle ihoon, niin ne eivät häviä sieltä minnekään, ne tulevat näkymään aina tatuoinnin sinisenä. Syvälle tehty microblading tai kestopigmentointi muuttuu automaattisesti tatuoinniksi ja pysyy mukana monta vuotta. Siihen ei voi maalata päälle, sen voi ainoastaan poistaa.
Rakkaat asiakkaat, jos olette joutuneet kokemaan pettymyksen, koska olen kieltäytynyt vahvistustyöstä ja te poistosta, niin antakaa minulle anteeksi, minulle hyvä lopputulos tulee aina ensimmäisenä.
Minä en halua laittaa omaa työtäni sellaisen pigmentin päälle, joka on ristiriidassa oman työni ja laadun kanssa, vaikka maksaisitte kuinka paljon, en sitä tee. Uskokaa minua, jos sanon, että vanha työ on poistettava, niin se oikeasti on poistettava. Tai sellaisissa tapauksissa suosittelen ainakin olemaan lisäämättä mitään, jättämään sen vain sellaisenaan ja käyttämään kosmetiikkaa.
Netissä pyörii paljon ennen ja jälkeen -kuvia, jossa on tehty upeita cover upeja. Tottakai ne ovat upeita, kuvat on otettu heti pigmentoinnin jälkeen, mutta odottakaa kuukausi tai kaksi, katsokaa miltä ne sitten näyttävät. Tai no, sellaisia kuvia ei näe missään, koska niitä ei julkaista.
Vahvistanko sitten ollenkaan muiden tekemiä töitä?
Kyllä vahvistan, niitä, jotka ovat hyvin vaaleita, näyttävät hyvän muotoisilta tai ne voi hyvin helposti peittää.
Tällainen vahvistus maksaa alk. 200 € ja siihen kuuluu yksi toimenpide, tarvittaessa tehdään lisätoimenpiteitä lisämaksusta. Jos teillä on toiveena muuttaa mallia esim. tehdä leveämpää, pidempää, eri muotoista tai tehdä tyvitäytöstä rajaukset varjostuksella, niin silloin se on uusi toimenpide ja menee uuden toimenpiteen hinnalla. Kesto on noin 2 tuntia ja siihen kuuluu kaikki mitä uuteenkin toimenpiteeseen kuuluu: konsultaatio, suunnitelmat, luonnos ensimmäisessä toimenpiteessä sekä jälkipigmentointi.
T. Anna RiskI
Miesten kulmien kestopigmentointi




Artikkeli paikallisessa lehdessä.
Tyvitäyttö
Tämä on ehkä kaikkein monipuolisin ja samalla luonnollisin kestopigmentointi-tekniikka. Sen avulla silmäripset näyttävät paksummilta ja mustemmilta ja silmät itsessään ovat kirkkaammat ja ilmeikkäämmät. Tämä näky ilman meikkiä!
Tyvitäyttö sopii melkein kaikille, mutta etenkin:











Tätä luetteloa voin jatkaa ja jatkaa. Tärkein asia, josta haluan huomauttaa, on se, että tämä vaikutus kestää jopa 3 vuotta, mutta ajan mittaan se häipyy ja häviää ilman lisätoimia. Voit siis päivittää sen halutessasi tai palata silmäluomien alkuperäiseen tilaan.
Mitä eroa on kestopigmentoinnilla ja tatuoinnilla?
Minulta KYSYTÄÄN USEIN: Mitä eroa on kestopigmentoinnilla ja tatuoinnilla
Kestopigmentoinnin ja tatuoinnin suurin eroavaisuus on neulan pistosyvyys. Kestopigmentoinnissa pigmentti levitetään ihon dermiksen ylempiin kerroksiin, tatuoinnissa se taas laitetaan syvemmälle dermikseen. Tästä johtuen tatuointi säilyy eliniän ja pigmentointi vain useita vuosia.
Kestopigmentointi on suunniteltu korostamaan kasvojen luonnollisia piirteitä, tuomaan niille kirkkautta kauniisti ja luonnollisesti, pigmentoinnin tarkoitus ei ole siis erottua räiskyvästi kasvoilta. Parantunut tulos tulee näyttää mahdollisimman luonnolliselta. Tatuointitekniikat ja musteet taas eivät voi toimia näin hienovaraisella tasolla.
Tärkeä ero on myös pigmentin laadulla! Tatuointimusteet ovat ”ikuisia”, ne säilyvät ihossa vuosikymmeniä. Kestopigmentoinnissa on sallittua käyttää vain niitä pigmenttejä, jotka lopulta poistuu iholta ilman ulkopuolista häiriötä. Mitä varten? Ajan myötä kasvojen linjat, luonnollisten ikääntymisprosessien vaikutuksesta, muuttavat sijaintiaan. Jos käytetään tatuointipigmenttiä, se pysyy alkuperäisellä paikallaan. Kestomeikkitaiteilijan tulee olla täydellinen värianalyyseissä, hänen pitää osata tietää, miten eri pigmentit käyttäytyvät erityyppisillä ihoilla. Tämä on tae siitä, että huulet eivät muutu sinisiksi parantuessaan eivätkä kulmakarvat muutu sinisiksi tai vihreiksi.
Myös kestopigmentointien ja tatuointien levitystekniikat vaihtelevat. Tatuoinnit tehdään pistotekniikalla neulalla täyttäen, se tunkeutuu syvälle ihoon, tuo tietyn määrän pigmenttiä kohtaan. Pigmentoinnissa pigmentti tuodaan pienillä vetoliikkeillä, tekniikan puolesta se muistuttaa taiteilijan siveltimen liikkeitä.
Olen törmännyt paljon kestopigmentointeihin, jotka ovat tehty tatuointitekniikalla, tällöin on tekijä syöttänyt pigmenttiväriä liian syvälle ihoon. Nämä pigmentit joudutaan poistamaan kasvoista. Kokemattomissa käsissä pigmentointikoneesta voi tulla tatuointikone, siksi kiinnitän koulutuksissani erityistä huomiota pigmentin oikeaan levitykseen ja niiden syvyyksiin.
Toivottavasti sain vastattua mieltä askarruttaneeseen kysymykseen.
t.Anna Riski
Tahdon symmetriset kulmat !!!
Tahdon symmetriset kulmat !!! Onnistuuko vai ei?
Yritän vastata tähän kysymykseen. Aloitetaan ihan alusta, nimittäin luista ja kalloista.
Jos et ole koskaan nähnyt todellista kalloa, voit katsoa mitä tahansa kuvaa internetissä.
Ensimmäinen asia, joka pistää silmään, on se, että kasvojen puolikkaat kallossa eivät ole samanlaiset, toinen puolisko on aina leveämpi kuin toinen.
Juuri otsan alueella siellä, jossa kulmakarvat ovat sekä poskipäissä.
Vastaan kysymykseen, onnistuuko tehdä symmetriset kulmat, toki onnistuu! Mutta kasvoilla ne tulevat näyttämään liian täydellisiltä ja luonnottomilta.
Juuri nämä ihanteelliset, mitatut kulmakarvat pilaavat kasvosi, koska ne näyttävät vierailta.
Mielenkiintoista? Mennään pidemmälle...
Toinen tärkeä asia on lihakset.
Kasvojen lihakset ovat pääosin lihaksia, jotka vastaanottavat hermoimpulsseilla signaaleja aivoista, supistuvat ja aiheuttavat ihon siirtymistä ja liikkumista.
Ihon siirtymät muodostavat kasvoillesi yksittäisiä, vain sinulle luontaisia poimuja ja ryppyjä, jotka vastaavat koettuja tunteita, luovat ilmeitä, muuttavat kasvonpiirteitä.
Joskus otsalihakset elävät erillistä elämää ja toki symmetriasta saa kiinni, mutta vain hetkeksi.
Onnistuuko tehdä symmetriset kulmat? Kyllä onnistuu, mutta vain sekunneiksi tai minuuteiksi ellet sitten pidä samaa ilmettä kasvoillasi koko päivän.
Mutta kysymys kuuluu, tarvitko symmetriaa? Minun mielestä se on enemmän kaunis yksityiskohta kuin ulkonäön puute.
Mutta, jos se haittaa sinua, Botox-injektioilla voi helposti poistaa ja muokata liikkuvuutta ja juonteita.
Vielä on yksi yksityiskohta, johon kannattaa kiinnittää huomiota, omat kulmakarvat.
Jos toinen kulmakarva on huomattavasti korkeammalla kuin toinen, symmetrian etsiminen on erittäin vaarallista.
Kulmakarvat on tällöin kohdistettava, toisin sanoen laskea ylemmällä olevaa hieman alemmas ja toista taas nostaa hieman ylemmäs. Mutta älä missään tapauksessa valitse jompaakumpaa ihanteeksi, tässä tapauksessa sinulle voi tulla tripla kulmakarvat.
Tehdäänkö yhteenveto? Onko mahdollista saada symmetriset kulmakarvat?
Kyllä, mutta älä yritä sitä. Kannattaa pyrkiä ihanteellisiin kulmakarvoihin, jotka sopivat sinulle leveydeltään, väriltään ja tietysti anatomisten ja fysiologisten ominaisuuksiin sopiviksi.
t. Anna Riski
Kestpigmentointi ja kesä!
Monet luulevat ja ajattelevat, että kesällä ei saisi tehdä kestopigmentointia iholle.
Onko se totta?
Vastaan teille oman kokemukseni kautta. Olen kohta tehnyt jo seitsemänä kesänä kestopigmentointeja, ja ilma on näinä vuosina ollut erilainen, on ollut kesiä +12 ja on ollut myös kesiä +30.
Vastaan, että kesällä SAA tehdä iholle pigmentointia, mutta huomioi vain, että viikon ajan toimenpiteestä, sinun ei kannata ottaa aurinkoa rannalla eikä uida.
Itseasiassa, jos sinulla on normaali työruutini tai sinä olet lomalla, mutta et ole mikään rantakissa, niin kesä on parasta aikaa ottaa pigmentoint . Lomalla voit jättää meikit hetkeksi kosmetiikkapussukkaan ja parannella rauhassa pigmentoitua aluetta. Ja jos satut asumaan kaukana meistä, niin nyt sinulla on upea mahdollisuus tulla lomailemaan Lahteen.
Kun kestopigmentoitu alue on parantunut, niin saat ottaa aurinkoa, mutta käytä tällöin alueella aurinkosuojavoidetta SPF50 (kulmille tai huulille). Voide säilyttää pigmentointia sekä auttaa ihoa pysymään nuorekkaana, kosteuttaa sitä ja ehkäisee maksaläiskiä ja suojaa auringon aiheuttamilta poltoilta. Suojaukseen käy hyvin myös lippis tai hattu.
Uinti on kielletty hygieniasyistä ja pigmentoitua aluetta ei saa myöskään kastella.
Toimenpiteestä noin viikon ajan ei saa saunoa sekä hikoilla. Jos on tosi kuuma viikko tulossa, en suosittele ottamaan kulmien pigmentointia, sillä otsa hikoilee helposti tai voit toki istua rauhassa puun varjossa. Silmien ja huulien pigmentointia tämä ei koske.
Suomen kesä on aina yllättävä, se voi olla kylmä tai kuuma, sen takia kannattaa varata aika nyt ja nauttia säästä kuin säästä kauniina ja huoliteltuna 24/7.
Muista, että olen pari viikkoa lomalla, joten varaa oma aikasi ajoissa, niin sinun ei tarvitse odottaa syksyyn asti.
Mukavaa kesää kaikille!

Mietitkö kulmien kestopigmentoinista?
Jokainen nainen, joka on miettinyt kulmien kestopigmentoinnin ottamista, on kiinnostunut tietämään, mitä itse toimenpiteen aikana oikein tapahtuu?
Minä kerron sinulle
- Ensin keskustelemme siitä, mitä odotat niiltä ja mitä haluat saada. Eli luonnollisuutta vai kirkkaampaa efektiä, väriä, muotoa ja leveyttä jne.
- Sitten teen luonnoksen. Piirrän meikkikynällä Kynä toistaa kulmakarvasi, jolloin voin luoda anatomisesti oikean muodon, jolla korostetaan luonnollista kauneutta ja piilotetaan haluttuja kohteita tai piirteitä (epäsymmetria, ulkonevat silmäluomet jne.)
- Piirrämme muodon, seisomme peilin edessä ja saamme luonnoksen täydelliseksi.
Tässä prosessissa keskustelemme vaihtoehdoista: hännän leveydestä, pituudesta, nostokorkeudesta, kulman tasaisuudesta ja paljon muusta
- Kaikkein vaikein vaihe on ohi. Jäljelle jää makaaminen ja lepääminen saatan korjata luonnosta ja tarvittaessa laitan puudutusgeeliä. Keskustelemme myös värin kylläisyydestä itse prosessissa, vieressäsi on aina peili.
- Nousemme iloisina ylös, nauttien siitä ettei meidän tarvitse enää huolehtia kulmakarvojen piirtämisestä. Sinä alatkin jo haaveilemaan seuraavasta kestopigmentoinnista, jospa pääsisi eroon suttuisista silmänrajauksista tai tahriintuneista huulipunista.
No, siinä kaikki! Kuten huomaatte, toimenpiteeseen valmistautuminen kestää pidempään ja on monimutkaisempi kuin itse toimenpide.
Olet mukana prosessissa, kuulen toiveesi, tarjoan vaihtoehtoni, mikä takaa sinulle tuloksen kaikkeen .
Lämpimästi tervetuloa, t. Anna.
Onko kestopigmentointi kallis toimenpide?
Mutta kaiken kaikkiaan kun lasketaan sen oikeat kustannukset asiakkaalle, se onkin aika edullista.
Lasketaanko?
Esimerkki: pigmentoidut kulmat kestävät ilman vahvistusta hyvin noin 1,5 vuotta.
Se on 547 päivää.
Kaikkein hintavin kestopigmentointi maksaa 425 €,
se on hinta jälkipigmentoinnin kanssa.
Päivässä asiakkaan kustannukseksi tulee 0,77 €.
Voi olla, että pigmentointi näyttää hyvältä vielä pidempäänkin, mutta tästä minä en voi antaa 100% varmuutta,
koska prosessit ja pysyvyys on yksilöllistä.
Silmät varjostustekniikalla kustantaa 0,69 €/pv.
Tyvitäyttö on 0,53 €/pv ja huulet 0,76 €/pv.☺️
Kaikki kolme toimenpidettä yhteensä kustantavat noin 2,22 € päivässä.
Kahvilassa et saa edes kahvikupillista tuolla summalla!
Jos olet haaveillut pigmentoinneista ja toimenpiteiden summat kuulostavat isoilta, niin mitä jos laittaisit päivässä pikkusummia sivuun?
Raha on kasassa jo ennen kuin edes huomaatkaan! Voit herätä joka aamu upeana ja huoliteltuna, se olisi ihana lahja sinulle.
Muistutan, että minun tekemiini pigmentointeihin vahvistusten hinnat ovat max. 180 €/alue.
Paras investointi, on investoida itseesi.
t. Anna Riski
Kulmien kestopigmentoinnin Hyperrealismi, HÄH?
Hurraa - Hypperrealismi!
Onnea minulle !!!
Miksi asiakas ei saa koskaan TUMMAN lämminruskeaa kulmat?
Kuvasta näkee hyvin, että väri pysyy epidermiksen alla, mikä tekee siihen mattapintaisen rakenteen, taittaa värin ja tekee siitä tylsän.
Eli mitä tummempi kulmien sävy, sitä enemmän mustaa se sisältää. Musta on kylmä sävy ja se tarkoittaa sitä, että pigmentoidut kulmat ajan saatossa taittuvat asvaltin sävyyn.
Kenelle sitten sopii tummat sävyt? Tummat pigmentointisävyt sopivat tummalle iholle, ruskeasilmäisille tai nopeasti ruskettuville henkilöille.
Tietäen nämä faktat, asiantuntijan tulee tietää, mikä sävy sopii asiakkaalle ja mikä ei, selittää, että kestopigmentointi on avustaja - ei meikin korvaaja.
Muista, että väripigmentti jää ihon alle, meikki on ihon päällä.
Älä pyydä omalta asiantuntijalta tummia kulmia, vaan pyydä kulmat, jotka sopivat juuri sinulle.
Ja lisää meikkiä, jos välillä haluat buustata sävyä.
Jos tämä oli hyvä tieto, paina.
Antiseptisten sääntöjen noudattaminen on erittäin tärkeää
Asiakkaani luottavat minuun ja minä teen parhaani vastatakseni siihen. Vastuu tulisi näkyä kaikilla alan ammattilaisilla ympäristössä sekä ammattilaisen toimintatavoissa. Säännöllisen siivouksen lisäksi minä desinfioin pinnat aina erikoisaineilla. Tätä ei voi tehdä liikaa!
- Kaikki välineet mitä minä käytän töissä, on kertäkäyttöisiä (hanskat, maskit, mustekupit, vanutyynyt, -puikot jne).
- Kaikki muu (esim. laitteen osat) on kääritty erityiseen kelmuun, mitkä desinfioidaan erikoisaineilla jokaisen toimenpiteen jälkeen.
Huom! Seuraava asia on erittäin tärkeä, jokainen neula on uusi, ne sijaitsevat erillisessä pakkauksessa, ovat steriilejä, itse neulasäiliö on tehty lääketieteellisestä muovista ja neulat ovat superteräviä ja tarkkoja.
Neulassa on suojakalvo, mikä välttää ja estää pigmenttiaineen pääseemistä itse laitteeseen, tämä suojakalvo on ihan ehdoton. Neula avataan aina asiakkaan läsnäollessa!!!
Käytän töissäni Swiss colorin pigmenttivärejä.
Swiss colorin musteet ovat korkealaatuisia, 100% hypoallergisia, ne tehdään Sveitsissä ja yhtiöllä on kaikki EU:n REACH 2022 vaatimat sertifikaatit.
Työpisteestäni löytyy 90% käsidesiä ja mikäli asiakas on unohtanut maskin, niin niitäkin löytyy.
Turvallisia toimenpiteitä kaikille ympäri maailmaa.
Menetin asiakkaan...
Jäävätkö huuleni niin kirkkaiksi?
Yleisin harhakuva on, että huulien kestopigmentoinnit tulevat näyttämään loppujen lopuksi huulilla kirkkailta ja epäluonnollisilta.
Ja tähän on ihan syynsäkin, sillä vielä muutama vuosi sitten, trendinä oli (anteeksi tuleva sanavalintani) rumat ja paksut rajaukset. Melkein puolen sentin paksuiset ja joskus vielä jopa niin, että rajaukset menivät omien huulilinjojen yli. Tuolloin huulien pigmentointi oli harvinainen toimenpide ja vähän tuntemattomampikin.
Onneksi trendit vaihtuvat.
Nykyään koko huulet täytetään tasaisesti värillä ja ilman selkeitä rajauksia.
Heti toimenpiteen jälkeen huulet näyttävät vähän värikkäämmiltä ja kirkkaammilta kuin mitä lopullinen tulos tulee olemaan. Parantumisen jälkeen väri voi näyttää jopa 40% vaaleammalta.
Okei, nudesävyjä minulta löytyy, joskus asiakas pyytää huulet sävyttämään kokonaan niillä, mutta minä neuvon, että sekoitetaan nudea hieman kirkkaamman värin kanssa, näin saadaan luonnollinen, mutta värikäs jälki.
Mikä tahansa vaalea väri voidaan toki tehdä tiheäksi seokseksi, mutta riskinä on, että se voi näyttää muovailuvahalta. Tämä riippuu paljon tekniikasta ja asiantuntijan ymmärryksestä värianalytiikasta, ihmisillä on luonnostaan eri sävyiset huulet, kaikille ei sovi kaikki, ja oikean sävyn valitsemisessa tarvitaan ammattilaista.
Mikä tahansa tumma väri voidaan tehdä läpinäkyväksi, se säilyttää hyvin kirkkaan sävyn huulissa, jos asiakas toivoo vaikka voimakkaampaa sävyä.
Paras todistus on nähdä parantuneiden huulien kuvia.
Tervetuloa kokeneiden ja ammattitaitoisten käsien palveltavaksi.
Terv. Anna Riski