19 Feb, 2023
MIKSI EN TEE MICROBLADINGIA?

Nyt tahdon ilmaista oman mielipiteeni, sillä olen viime aikoina saanut räjähdysmäisesti kyselyjä koskien microblading-kulmien korjaamisia ja vahvistamisia ja olen näitä korjaamisia tehnyt tänä päivänä entistä enemmän.

Tämä kirjoitus on oma mielipiteeni microbladingista ja se perustuu ammattikokemukseen, kenenkään ei tarvitse olla kanssani samaa mieltä. Palataan alkuun, jolloin tämä menettely tuli Suomeen. Taisi olla vuosi 2016.

Olin silloin aloitteleva kestomeikin ammattilainen ja alkanut jo saamaan kokemusta ja omaa asiakaskuntaa.
Yhtäkkiä, aika radikaalistikin, asiakkaita oli vähemmän. Ja kun asiakkaat tulivat vaikka silmien pigmentointiin, he kertoivat suoraan, että he saavat muualta vain satasella uudet ja trendikkäät Microblading-kulmat.

Somessa microbladingia tuli vastaan joka kanavalla, mainostus ammattilaisille oli aggressiivista, joka suunnasta tuli kutsuja kursseille, ja näin kauneusala sai uusia microblading-tekijöitä. Mietin tuolloin, että haluan tietää tästä toimenpiteestä enemmän, sillä tottakai halusin palvella omia asiakkaitani paremmin, joten otin 1 000 € maksavan yksityiskurssin. Huom! valitsen aina kouluttajani huolella, hänen tulee olla alalla paras, siksi menin yksityiskoulutukseen.

Siellä tein kahden asiakkaan kulmat, ne eivät itseasiassa näyttäneet ulkoisesti pahalta, mutta leikatun ihon narina ja tieto siitä, että toimenpide ei ole ystävällinen asiakkaan iholle, sai minut voimaan pahoin.

Ja kun kysyin suoraan kouluttajaltani, että voiko microblading jättää arpikudoksen, opettajani vastasi KYLLÄ!
Hämmästyneenä huudahdin, miksi sitten tätä tehdään?? Vastaus oli, asiakkaat haluavat näitä ja tästä saa rahaa.

Palasin salonkiini Lahteen ja päätin, etten koskaan tee tätä toimenpidettä.
Kyllä, menetin 1 000€, mutta sain siitä puhtaan omantunnon.
Nyt yritän teille kertoa, että miksi teidän ei pitäisi pilata ihoanne.
Tiedätkö miten Microblading tehdään?

Se tehdään viiltämällä ihoa neuloillla auki ja imeyttämällä pigmenttiväri ihon sisään. Kyllä, neulojen terät ovat tosi ohuet, mutta ajatellaanpa: ensimmäisessä toimenpiteessä viilletään yksi viilto ihoon, parin kuukauden päästä viilletään sama kohta uudestaan ja vuoden päästä vielä kerran sama kohta, jättääkö toimenpide arpikudosta jälkeensä? Kun ymmärretään ihoa ja sen paranemisprosessia, niin tiedetään myös vastauskin tuohon kysymykseen.

Tuolloin muuten päätin, että keskityn nyt silmien pigmentointiin ja olen tästä päätöksestä hyvin onnellinen.
Microblading-villitys on hiipunut ja minä olen koko tämän ajan päässyt kehittymään ja erikoistumaan vaativiin pigmentointeihin.

Jotkut microblading-tekijät saattavat ajatella, että tämän postauksen tarkoituksena on häiritä heidän työtään.
Mutta suoraan puhtaasta sydämestäni sanon, että ajattelen asiakkaiden parasta: heidän ihoaan, kauneutta ja miltä jälki ja iho näyttää vuosien päästä. Tarkoitus ei ole missään tapauksessa vahingoittaa ketään vaan päinvastoin.
Jokaisella ammattilaisella on oma vastuu, niin myös meillä kauneudenalan ammattilaisillakin.
Maailmassa on varmasti hyviä ja taitavia microblading-asiantuntijoita, mutta viime aikoina olen nähnyt niin paljon huonoja jälkiä, että sydäntäni yksinkertaisesti riipaisee niiden kohtaaminen.

Vastaus siis kysymykseen, miksi en tee microbladingia?
Niin ihan siitä syystä, koska se vaurioittaa ihoa, jälki on karua vuoden päästä ja sillä saadaan pysyvää vahinkoa aikaseksi. Tiedätte, että kestopigmentointi on hellä menetelmä, jossa neulalla upotetaan pigmenttiväri ihoon. Jos pigmentointi tehdään oikein, se ei arpeuta ja aiheuta samanlaista traumaa kuin microbladingin viillot. Tietäkää, että microbladingin "vahvistus" kulmille eli lisäviiltoja jo arpeutuneen ihon päälle, on jo peruuttamatonta, mikroarpia ei voi korjata, ne näkyvät silti vaikka ne peitettäisiinkin pigmentoinnilla. Monet asiakkaat, joille on tehty joskus microbladingit, ovat tulleet nyt luokseni, sekä moni microblading-tekijä on siirtynyt kestopigmentoinnin ammattilaiseksi ja heitä koulutan jatkuvasti.

Kerroin aikaisemmin, että olen tehnyt kulmien korjauksia entistä enemmän, mutta kerron myös, että asiakkaat ovat poistuneetkin ilman uusia kulmia, sillä mitään ei ole ollut enää tehtävissä, etenkin tilanteissa, joissa asiakkaat haluavat vahvistaa microbladingit, mutta sillä hetkellä vaihtoehtona ei ole muuta kuin pigmentin poisto. Jos kulmat on tehty väärin, niin niitä ei saa vahvistaa, vaan ne tulee poistaa.

Mutta! Älkää heittäkö toivoa menemään, vaan laittakaa kuvia minulle, katson, jos kulmat voisi jotenkin pelastaa. Ja älkää pelätkö poistaa huonoja kulmia, elämä on pitkä, ja mitä aikaisemmin aloitetaan projekti, niin sitä nopeammin saatte uudet luonnolliset kulmat.


Kiitän huomiostanne. Care all of You!

Made on
Tilda